Kontiolahden kotiseutukeskus sijaitsee yhdellä kirkonkylän vanhimmista asuinpaikoista noin 20 kilometrin päässä Joensuusta pohjoiseen. Kirkonkylän edeltäjä, Höydiäisby, syntyi 1500-luvulla laajan Höytiäisen ja siitä itään sijaitsevan Pitkälammin väliselle kapeahkolle kannakselle. Vanhimmat talot sijoittuivat harjanteen suuntaiseen pitkähköön rantariviin. Kotiseutukeskuksen paikalla sijainneen Karvolan tilan (vanha n:ro 18) päärakennus oli rivin pohjoispäässä. Höytiäisen pinta ulottui vuoteen 1859 saakka korkealle kohti harjannetta ja talojen pihapiirejä. Liperistä pohjoiseen vienyt vanha kylätie kulki rakennusten vierestä. Tien perusta näkyy vielä peltoaukeaman keskellä olevan puurivin kohdalla.
Kotiseutukeskuksen päärakennus, ns. Lukkarisen talo, on siirretty Kulhosta Hovilan tilalta nykyiselle paikalleen 1990-luvun alussa. Se on tyypillinen pohjoiskarjalainen talonpoikaisrakennus, alun perin paritupa, jonka tuvat sijaitsivat talon päissä. Toisen tuvan paikalle on myöhemmin rakennettu kaksi kamaria. Keskellä ollut eteinen on ollut alkujaan läpikäytävä, jonka kautta on päästy talon taakse aittapihalle. Myöhemmin tämä kulkuväylä tukittiin rakentamalla eteisen päähän kamari, josta tehtiin sittemmin keittiö.
Rakennuksen pääoven edessä on umpikuisti, visti, jossa on sivuikkunat ja niiden alla penkit. Umpikuistin lattia oli pohjoiskarjalaisen rakennustyylin mukaisesti tuvan ja eteisen lattiaa alempana. Kuistin edessä oli 2010-luvulle saakka vain laakeat porraskivet.
Kotiseutukeskus on alun perin suunniteltu ja pääosin talkoovoimin rakennettu toimivaksi kotiseututaloksi.